Riihen ponitalli

Tämä on virtuaalihevonen / This is a SIM-game horse

Ghosthunter

Virallinen nimi, VH-tunnus Ghosthunter, VH06-027-0868 Rotu ja sukupuoli Newforestinponi, ori
Syntymäaika ja ikä 07.07.2008 , VAI, 3v 06.04.2009 Väri ja säkäkorkeus Tummanruunikko, 138 cm
Kasvattaja Hannah Matthews Painotuslaji Kouluratsastus
Omistaja VRL-00563, Riihen ponitalli Koulutustaso Helppo A

YLA2 palkittu 05.03.2013

Luonnekuvaus

Ghosthunter, tutuille ihan Ossi vain, on suhteellisen pienikokoiseksi oripojaksi varsin voimakas ja ronski liikkeissään. Se saattaa innostuessaan huomaamattaan riepotella pienikokoisimpia poninkäsittelijöitä, vaikka muuten onkin luonteeltaan lauhkea kuin lammas. Henkisesti ikuiselta varsalta löytyy leikkimieltä vaikka muille jakaa, mikä ilmenee toisinaan myös lievinä keskittymisvaikeuksina: kiltti poika seisoisi muuten varmasti oikein mielellään paikoillaan ulkona harjaamisen aikana, mutta kun jostain tallin nurkan takaa kantautuva kissan naukuna on kerrassaan vastustamattoman mielenkiintoista.

Ossi on oriksi melko rauhallinen ja rento tapaus. Se ei ota turhaa stressiä juuri mistään, ei pure, ei potki, eikä varmasti vahingoita ketään tai hankaloita kenenkään elämää pelkkää pahansisuisuuttaan. Kärpäsetkin saavat keskeytyksettä paistatella päivää orin kyljillä, kunhan eivät eksy aivan pään tuntumaan pörisemään. Tarhassa ori tepastelee laiskanpulskeasti vastaan, jos joku lähestyy porttia riimu(nnaru) hyppysissään, ja taluttaessa se kävelee nätisti pari askelta taluttajan perässä - sikäli mikäli ei bongaa jostain lähistöltä jotain äärimmäisen kiinnostavaa ja harhaudu ihmettelemään sitä, jolloin huomionsa herpaannuttanut hoitaja voi pian löytää itsensä roikkumasta pihapuun pikkulintuja tervehtimään kiiruhtaneen orin vanavedessä. Utelias, tuttavallinen poika, tallikissojen paras ystävä. Pihapiirin naukujat tuhisemassa tyytyväisenä niin ikään täydessä unessa olevan ponin selässä ei ole aamutallilaisille mitenkään harvinainen näky.

Hoitotoimenpiteet sujuvat Ossin kanssa lähes poikkeuksetta melko näppärästi. Tallissa harjatessa se seisoo useimmiten sievästi paikoillaan, kun taas ulkosalla sen huomio tahtoo toisinaan herpaantua lintujen laulun, naapurin koirien haukunnan, heinäsirkan sirinän, keijukaisten kikattamisen tai muun vastaavan vallan häiritsevän tekijän vuoksi, jolloin käytöksessä voi ilmetä pientä levottomuutta ja pään nykimistä - äänten alkuperä kun pitäisi ehdottomasti päästä omakohtaisesti selvittämään! Oikeastaan ainoa hoitamiseen ja huoltamiseen liittyvä asia, josta Ossi ei niin kovasti perusta, on erilaisten voiteiden ja linimenttien levittäminen - etenkin, jos dropissa on pienintäkään hajusteeseen vivahtavaa hajuhermojen kutittajaa. Voiteen levittämisen jälkeen kannattaa aina viettää pieni hetki Ossin toimia vahtien, ettei ori hinkkaa sitä heti hoitajan silmän välttäessä pois.

Ratsuna Ossi on muuten rauhallinen ja selväpäinen, mutta sen keskittymiskyky herpaantuu välillä vähän liiankin helposti ulkoisten tekijöiden vuoksi. Orin huomiota saa jatkuvasti olla herättelemässä puolipidättein ja ääniavuin, etenkin ulkoilmassa ratsastaessa - maneesissa poni hämmentyy lähinnä omasta peilikuvastaan, jolle se aina hörähtelee tuttavallisen lämpimästi kesken koulusarjan. Kunhan vain muistaa pitää orin huomion kiinnitettynä ratsastajaan ja työskentelemiseen, ja tarjoaa sille jatkuvasti jotain keskittymistä vaativaa tekemistä, kuoriutuu Ossistakin oikein miellyttävä ja yhteistyökykyinen ratsu.

Sukutaulu ja -selvitys

i. Ernold
new forest, tummanruunikko, 140cm
ii. Tessla
new forest, tummanruunikko, 141cm
iii. Thaddeus of Ernthaven
new forest, ruunikko, 141cm
iie. Allybeal
new forest, musta, 140cm
ie. Mrs. Woodcock
new forest, rautias, 135cm
iei. Woodcock
new forest, rautias, 141cm
iee. Kingrock's Herecia
new forest, punaruunikko, 139cm
e. Chenney
new forest, mustanruunikko, 137cm
ei. Pattinson
new forest, mustanruunikko, 140cm
eii. Oidipus of Ernthaven
new forest, musta, 140cm
eie. Kingrock's Calypso
new forest, mustanruunikko, 142cm
ee. Chamille
new forest, musta, 136cm
eei. Yves Rocker
new forest, ruunikko, 144cm
eee. Kameliadamen
new forest, ruunikko, 144cm

Ernold oli tummanruunikko kouluori. Se kilpaili Vaativa B-luokissa uransa loistohetkinä ja sijoittui useita kertoja kansainvälisissäkin kilpailuissa. Aktiiviuransa jälkeen sitä käytettiin aktiivisesti jalostuksessa, ja se onkin jättänyt jälkeensä monia lupaavia kouluponeja.

Tessla on yhdysvaltalaisen newforestinponisiittolan kantaoreja ja kantakirjattu II-palkinnolla. Sen lisäksi komea ori on kilpaillut helpoissa koululuokissa kohtalaisella menestyksellä.

Mrs. Woodcock on Hannah Matthewsin, Ossin kasvattajan, silmäterä ja entinen kilpaponi helppojen koululuokkien puolella. Nuorempana tammalla kilpailitiin myös kenttäratsastuksen parissa, mutta ponnu ei aivan riittänyt rataesteosuuksille, joten sillä alettiin keskittyä pelkästään kouluratsastukseen.

Chenney on hyväluontoinen, kaunis new forest -tamma, jolla on helppojen koululuokkin lisäksi kilpailtu jonkin verran myös rataesteillä ja kenttäratsastuksessa. Sen suvusta löytyy käyttöponeja lajiin kuin lajiin, mutta vain vähän näyttelyissä menestyneitä, ja ainoastaan yksi kantakirjattu poni lähimmän viiden sukupolven sisällä.

Pattinson on yleispainotteinen, ratsastuskoulutaustainen oriherra, jonka kyvyt omistajansa huomasi vieraillessaan tyttärensä ratsastustunnilla. Sen jälkeen orilla on kisattu menestyksekkäästi vähän joka lajissa, helpoissa luokissa.

Chamille oli koulu- ja valjakkopainotteinen tamma, Saksan tuonti. Sen saavutuksia ovat muutamat valjakkosijoitukset lähinnä Saksan ajoilta, sekä suhteellisen hyvä menestys helpoissa koululuokissa uudella omistajallaan Britanniassa. Musta pikkutamma menehtyi vain 15-vuotiaana vaikeaan suolisolmuun.

Jälkeläiset ja astutusinfo

01. nf t. Riihen Gabrielle s. 11.02.2009 e. Stardust
02. nf o. Riihen Gameboy s. 20.05.2009 e. Marjorie
03. nf t. Riihen Shanelle s. 27.09.2009 e. Shesarebel
04. nf o. Fame's Huntley s. 12.01.2013 e. Gloria's Savannah

Ossi on satunnaisesti tarjolla jalostukseen oman tallin ulkopuolisille tammoille. Tamman tulee olla kouluratsastuspainotteinen, evm-sukuinen ja puhdasrotuinen newforestinponi, ja sillä tulee olla saavutettuna vähintään kymmenen KRJ:n alaista kilpailusijoitusta.

Kilpailutulokset

Kalenteriin merkitty vain sijoitukset KRJ:n alaisista kouluratsastuskilpailuista: 46 sijoitusta.

26.02.2013 KRJ Fiktio, Helppo A - 3/40
25.02.2013 KRJ Fiktio, Helppo A - 4/40
23.02.2013 KRJ Fiktio, Helppo A - 2/40
22.02.2013 KRJ Fiktio, Helppo A - 4/40
20.02.2013 KRJ Fiktio, Helppo A - 6/40
18.02.2013 KRJ Fiktio, Helppo A - 2/40
18.02.2013 KRJ Mörkövaara, Helppo A - 4/50
17.02.2013 KRJ Fiktio, Helppo A - 2/50
14.02.2013 KRJ Mörkövaara, Helppo A - 5/50
14.02.2013 KRJ Fiktio, Helppo A - 6/40
13.02.2013 KRJ Konkkaronkka, Helppo A - 2/40
13.02.2013 KRJ Konkkaronkka, Helppo A - 2/40
12.02.2013 KRJ Fiktio, Helppo A - 6/40
09.02.2013 KRJ Mörkövaara, Helppo A - 6/40
09.02.2013 KRJ Konkkaronkka, Helppo A - 5/40
05.02.2013 KRJ Ravitalli Ikirouta, Helppo A - 4/30
05.02.2013 KRJ Konkkaronkka, Helppo A - 2/40
02.02.2013 KRJ Naquila, Helppo A - 5/50
13.10.2009 KRJ Duren - Kür Helppo A - 6/50
11.10.2009 KRJ Duren - Helppo B - 2/50
09.10.2009 KRJ Duren - Kür Helppo A - 6/50
06.10.2009 KRJ Duren - Helppo B - 1/50
05.10.2009 KRJ Duren - Kür Helppo A - 3/50
09.10.2009 KRJ Nonehood - KN Special - 6/50
11.10.2009 KRJ Reeyah Ponies - Helppo A - 4/50
08.10.2009 KRJ Reeyah Ponies - Helppo A - 4/50
07.10.2009 KRJ Reeyah Ponies - Helppo A - 7/50
09.09.2009 KRJ Acantha Farm - Helppo B - 4/100
08.09.2009 KRJ Acantha Farm - Helppo A - 7/100
15.04.2009 KRJ KRJ Cup (Evergrey) - Helppo B - 4/578
29.03.2009 KRJ PT Usvajärvi - Helppo B - 4/40
23.03.2009 KRJ Ryss It! Factory - Helppo A - 10/100
22.03.2009 KRJ Ryss It! Factory - KN Special - 9/100
21.03.2009 KRJ Lakea - Helppo A - 6/50
20.03.2009 KRJ Lakea - Helppo A - 5/50
20.03.2009 KRJ Ryss It! Factory - Helppo B - 1/100
23.02.2009 KRJ Kielletty - Helppo A - 1/50
23.02.2009 KRJ Kielletty - Helppo B - 5/50
20.02.2009 KRJ Riihen ponitalli - Helppo A - 3/30
20.02.2009 KRJ Svärjade - Helppo B - 2/60
18.02.2009 KRJ Svärjade - Helppo B - 4/60
17.02.2009 KRJ Headway - Helppo B - 4/50
16.02.2009 KRJ Zauberhof - KN Special - 1/40
13.02.2009 KRJ DS Riding Club - Helppo B - 3/59
13.02.2009 KRJ Holdgate Farm - KN Special - 2/40
10.02.2009 KRJ Lakea - Helppo B - 7/50

Päiväkirja ja valmennukset

08.02.2013 - Tänään Ossin kilpailukalenteria päivittäessäni sain ilokseni todeta, että se on saanut kasaan peräti 46 kouluratsastusjaoksen alaista sijoitusta eli enemmän kuin tarpeeksi laatuarvostelun kilpailupisteitä ajatellen. Ori pääseekin tämän saavutuksen myötä viettämään leppoisia eläkepäiviä tulevia laatuarvosteluvierailuita odotellessa. Tarkoituksena olisi käyttää herraa näyttäytymässä ainakin oman lajin laatuarvostelussa, new forestien laatuarvostelussa sekä Yleislaatuarvostelussa. Nähtäväksi jää, miten moneen tilaisuuteen ehdimme mukaan. Jalostuskäyttöön Ossi pääseekin seuraavan kerran vasta laatisvierailu(ide)n jälkeen. Suunnitelmissa olisi järjestää orille vielä ainakin kaksi tai kolme astutusta, joista yhdestä syntyvän varsan voisi jättää kotitalliin jatkamaan isänsä sukua.

30.01.2013 - Päivittelin Ossin jälkeläislistan ajan tasalle ja pienen salapoliisityön jälkeen jäljitin sen ensimmäisen varsan, Riihen Gabriellen, ilmeisen unohdettuna Susikallio-nimiseen ratsastuskouluun. Toisaalta, mikäpä tamman on siellä ollessa, onhan sen suvussakin muutamia ratsastuskouluponeja. Ossin toinen tammajälkeläinen, Riihen Shanelle, puolestaan pääsi jo viime kuun puolella uuteen kotiin Heinin luokse Nerianiin. Tammalla on takuulla edessään vähintäänkin yhtä loistava (mahdollisesti jopa puolta loistavampi) tulevaisuus kuin isäukollaan. Jälkeläislistalle pääsi myös Ossin ensimmäinen oman tallin ulkopuolisesta tammasta syntynyt varsa, ori Fameäs Huntley. Tästä Vorstalissa asustavasta orista tulen todennäköisesti joskus tulevaisuudessa kinuamaan astutusta jollekin omista tammoistani - on nimittäin sen verran kivasta emästä syntynyt poni kyseessä!

03.01.2013 - Kas näin on Ossinkin sivut saatu jälleen päivitettyä ja takaisin internetin ihmeelliseen maailmaan. Parin kuukauden taukoilu pääsi yllättäen venähtämään pariksi vuodeksi, mutta eiköhän tämä tästä taas, kunhan vain päästään kunnolla vauhtiin. Ensimmäiseksi agendalla on orin kahden kasvattajalle palautuneen tammajälkeläisen eteenpäin myyminen - tai mikäli eivät mene kaupaksi, kilpailu-uran aloitteleminen/jatkaminen kotitallissa. Kilpailukalenterin päivittäminen tuotti muutamia rikkinäisiä linkkejä sekä jopa viisi uutta, aiemmin merkitsemätöntä vuoden 2009 ajalta kerättyä sijoitusta. Hyvä, Ossi! Luonnekuvauksenkin sain viimein kirjoitettua ja lisättyä sivuille. Sukuselvitykseen paneudutaan sitten lähempänä laatuarvosteluja.